FIN// Visual artist // Photographer // Media Messenger // Lover of the Truth // bookings: emilkaeverywhere@gmail.com

maanantai 21. tammikuuta 2013



Valokuvissa on voimaa! Viime vuosina suomalainen media on täyttynyt toinen toistaan huikeammista Voimauttavan valokuvan - menetelmää soveltavista projekteista. Itse olen myös ollut mukana käyttämässä valokuvaa terapeuttistavoitteisesti, muutaman eri kohderyhmän kanssa. Voin vaan todeta että nälkä kasvaa syödessä..

Tässä yksi hieno esimerkki siitä kuinka voimakas väline valokuva voi olla. Kyseessä on Timothy Archibaldin kuvasarja jonka tarkoituksena oli kommunikoida hänen autistisen poikansa kanssa.

”Ihmiset haluavat auttaa lapsiaan epätoivoisin toimenpitein, muun muassa diettien, uusien lääkkeiden ja erikoislääkärien avulla. Minun tapauksessani valokuvaaminen yhdisti minun ja poikani ajatukset ja on ollut mahtava tapa ymmärtää häntä.”
 







Aika voimakkaita kuvia, eikö?

Itselläni olisi tänä keväänä edessä opinnäytetyön tekeminen ja tällä hetkellä aiheenvalintaprosessi käynnissä. Eihän se mikään salaisuus ole, että alustavana ajatuksena on pyöriä juurikin terapeuttisen valokuvankäytön ympärillä.  

Haluaisin tutkia valokuvan terapeuttista käyttöä ja kokeilla sitä jonkin kohderyhmän kanssa. Jotain ajatuksia on jo mielessä mutta hei koko luova lukijakunta ideoita otetaan vastaan..vink vink?

2 kommenttia:

  1. Ekana tulee mieleen vanhukset?Esim.yhdistäis jonkin nuoruuden muiston kuvan kautta.Tai vanhus ja mitä hän haluaisi tuleville sukupolville kertoa kuvan avulla.
    Kiehtova aihe!

    Pispalalainen

    VastaaPoista
  2. Oi se oot sinä! Pispalalainen! Oot edelleen linjoilla, kuin hienoa! Aattelin että hukkasin sut bloginvaihdon myötä.. mutta ta ta da daa! (ehkä jokseenkin outoa innostua näin paljon sun läsnäolosta :D)

    Ite oon kans miettinyt vanhuksia kohderyhmäks ja just tota nuoruuden muiston yhdistämistä kuvan kautta! Mutta toisaalta mulla olis tarjottu yhtä projektia nimenomaan nuorten kanssa (esim. maahanmuuttajat tms) joten oon vähän kahden vaiheilla.. hmmmmm

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...